Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Ulkoministeriöläisten kirjoitukset mediassa, 21.10.2015

Niko Heimola: Afganistanin uutta toivoa herättävä tilanne – kansainvälistä tukea tarvitaan vielä 

Niko Heimolan kirjoitus Rauhanturvaaja-lehteen 4/2015.

Vuosi 2014 oli poliittisesti kiinnostavin Afganistanin lähihistoriassa. Huhtikuun presidentinvaalit näyttivät menneen ennakoitua paremmin rehellisyyden ja turvallisuuden suhteen. Afgaanien keskuudessa oli ennennäkemätöntä optimismia.

Toisen kierroksen laaja vaalivilppi, kuukausia jatkunut äänten uudelleenlaskenta, satojen tuhansien äänien hylkääminen ja samaan aikaan taustalla tapahtunut poliittinen valtapeli vähensivät afgaanien ja kansainvälisen yhteisön uskoa nykyisyyteen ja tulevaan.

Merkittävä muutos parempaan tapahtui kuitenkin syyskuun 29. päivänä jolloin Ashraf Ghani vihdoin vannoi virkavalansa Afganistanin presidentiksi ja hänen sitkeä kilpakumppaninsa Abdullah Abdullah nimitettiin historiallisesti pääministeriksi.

Vallanvaihto tapahtui rauhanomaisesti, ensimmäisen kerran sitten 1930-luvun. Vaalikampanjansa lupausten mukaisesti Ghani allekirjoitutti kv-yhteisön sotilaalliseen läsnäolon jatkamiseen vaadittavat sopimukset välittömästi ja määräsi viiden vuoden takaisen Kabul-pankki skandaaliin liittyvien tutkimusten uudelleen aloittamisen.

Yksi pankkiskandaalin osallisista oli ex-presidentti Karzain veli, Mahmood Karzai, joka ei tällä kertaa välttynyt oikeudellisilta seuraamuksilta, selvä osoitus Ghanin ennakoitua suuremmasta riippumattomuudesta Karzaista, jolla on toki edelleen paljon vaikutusvaltaa.

Huolimatta vaikeasta turvallisuus- ja taloustilanteesta erityisesti Kabulissa optimismi palasi. Ghani, joka on pasthu ja Abdullah Abdullah, joka on puolestaan tadzikki, edustavat kahta suurinta etnistä ryhmää, yhteensä lähes 70 % väestöstä. Yhtenäishallitus on hallintomallina uusi. Se on näyttänyt kuitenkin toimivalta ratkaisulta.

Presidentti ja pääministeri keskustelevat säännöllisesti. Molemmat miehet ovat voimakkaita persoonia, joilla on vahvoja mielipiteitä. Erimielisyyksiltä ei ole vältytty. Heidän toimintatapansa täydentävät kuitenkin toisiaan, yhtäältä Ghanin nopeita päätöksiä ja toisaalta Abdullah Abdullahin harkitsevaisuutta, josta hyvänä esimerkkinä oli pidättyminen voimakeinoihin turvautumisesta vaikka hänen kannattajansa niin vaativatkin kesän vaalivilpin takia.

On mahdollista, että johtokaksikon kannattajien omaa etua ajava toiminta taustalla voi heikentää yhtenäishallituksen toimintaedellytyksiä jatkossa. Ministeripaikat jaettiin tasan määrällisesti ja merkityksellisesti.

Merkittävä muutos oli maineikkaiden vapaustaistelijoiden (sotalordien) jättäminen ministeritehtävien ja samalla valta-aseman ulkopuolelle, mikä herätti voimakasta tyytymättömyyttä heidän keskuudessaan. Maan johto korostaa pätevyyttä ja yrittää muuttaa poliittista kulttuuria, joka pohjaa hyvin pitkälti hyvä veli -järjestelmään.

Ghani työskentelee käytännössä yötä päivää sillä hän vaikuttaa ymmärtävän, että aikaa ei ole hukattavaksi. Mitä ilmeisimmin hän on myös varsin hyvin perillä häneen ja Afganistanin hallintoon kohdistuvista isoista odotuksista. Merkittäviin epäonnistumisiin ei ole enää varaa.

Ghani on sanonut, että hän ei ole kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan vaan on sitoutunut Afganistanin vakauttamiseen. Presidentti teki heti virkakautensa alussa valtiovierailut Afganistanin kannalta keskeisiin alueen maihin kuten Pakistaniin neuvotellakseen mm. poliittisesta tuesta ja kauppasuhteista. Hän on jatkanut yhteyksien ylläpitoa ja matkusti myös Washingtoniin, Intiaan ja Iraniin.

Ghanin, joka on koulutukseltaan ekonomi, päätavoitteina ovat turvallisuustilanteen kohentamisen lisäksi kehittää maan taloutta, hallintoa ja ennen kaikkea vähentää korruptiota. Hänen vaimonsa, Rola Ghanin, joka on Libanonin kristitty, rooli on ollut poikkeuksellisen näkyvä uskonnollisesti ja sukupuolirooleiltaan edelleen varsin vanhoillisessa maassa. 

USA:n ja Afganistanin suhde ja erityisesti yhteydenpito Pakistaniin ovat parantuneet selvästi. Afganistanin ja länsimaiden väliset sotilaallisen läsnäolon sopimukset hyväksyttiin parlamentin ala- ja ylähuoneessa nopeasti ja hyvin selvällä äänten enemmistöllä (myöhemmin parlamentaarikot tosin kritisoivat tapahtunutta prosessia, siis itseään).

Afgaanit ilmaisivat selvästi tahtonsa siihen, että myös sotilaallisen läsnäolon toivotaan jatkuvan, vaikka se keskittyykin Afganistanin turvallisuusjoukkojen kouluttamiseen. Lähes 50 maan ISAF-operaatio päättyi 13 vuoden jälkeen 31.12.2014.

Jatko-operaatio, kaksivuotinen Resolute Support Mission (RSM), alkoi 1. tammikuuta 2015. Siihen osallistuu yli 40 maata Suomi mukaan lukien ja noin 12 500 sotilasta, joka on alle kymmenesosa ISAF:n maksimivahvuudesta.

Afganistanin kohdalla on toistuvasti todettu, että kulloinenkin vuosi on ollut ratkaisevan tärkeä. Näin on myös nyt; nykyinen ja tuleva vuosi tulevat olemaan erittäin tärkeitä Afganistanille, jonka pitää selvitä yhä enemmän omillaan.

Ne viitoittanevat hyvin pitkälti Afganistanin lähitulevaisuutta, sen mahdollisuuksia ja uhkia. Hallituksen joukkojen ja kapinallisten välinen kevään taistelukausi alkoi leudon talven takia normaalia aikaisemmin, huhtikuun lopussa. Afgaanit ovat yksin vastuussa ja johtavat operaatioita itsenäisesti.

Afganistan on aiempaa yhtenäisempi, mm. urheilumenestys on yhdistänyt kansaa. Nuoret haluavat rauhaa eivätkä koe etnisyyttä samalla tavalla erottavana tekijänä kuin aikaisemmin.

Afganistanin ongelmat ovat turvallisuustilanteen lisäksi silti edelleen hyvin suuria; Afganistan rahoittaa vain neljänneksen budjetistaan, miljoonat lapset ovat yhä vailla koulutusta, oikeuslaitos ei nauti kansalaisten luottamusta.

Lisäksi hyvin nopea väestönkasvu, aliravitsemus, köyhyys, ihmisoikeusrikkomukset ja ongelmista ehkä vakavin, narko-talous ja sen kytkökset hallintoon ja viranomaisiin muodostavat erittäin vaikean kokonaisuuden. Afganistanilla ei ole vielä valmiutta selvitä näistä haasteista yksin.

Viime vuoden lopulla pidetyn Lontoon konferenssin tärkein anti ei ollut tukilupaukset, jotka olivat oikeastaan vuoden 2012 Tokion konferenssin lupauksien vahvistamisia, vaan viesti siitä, että Afganistania ei enää jätetä yksin tai riittämättömälle huomiolle, vaan että riittävä tuki jatkuu niin pitkään kuin on tarpeen.

Muussa tapauksessa on todennäköistä, että maassa saavutettu huomattava kehitys, erityisesti koulutuksessa ja terveydenhoidossa, valtavat taloudelliset satsaukset ja ihmishenkien uhraukset, ovat tapahtuneet turhaan.

Afgaanit ovat arvioineet kehityksen menevän oikeaan suuntaan - kaikista haasteista huolimatta. Myös turvallisuuden kannalta keskeinen seikka, rauhanprosessi on osoittanut pieniä edistymisen merkkejä. Afganistan tarvitsee edelleen voimakasta kansainvälistä tukea, luultavasti enemmän kuin aiempina vuosina.

Niko Heimola

Kirjoittaja  on ollut rauhanturvaajana Balkanilla UNPREDEP- SFOR- ja KFOR-operaatioissa sekä ISAF-operaatiossa Afganistanissa. Artikkelin kirjoittamisen aikana hän oli virkavapaalla ulkoasiainministeriöstä ja työskenteli vuoden ajan NATOn korkean siviiliedustajan poliittisena neuvonantajana Kabulissa.

Päivitetty 28.10.2015

Takaisin ylös