Merikasarmi, PL 176, 00023 Valtioneuvosto
Vaihde: 0295 16001
Kaikki yhteystiedot | Saapumisohjeet
Ulkoministeriöläisten kirjoitukset mediassa, 5.7.2016

Petri Hakkarainen: Maailmanjärjestyskin on turvallisuuspolitiikkaa

Järjestyksen pelastamiseen kannattaa uhrata kaikki käytettävissä olevat voimavarat. Vaihtoehdoilla on ollut kova hinta, kirjoittaa lähetystöneuvos Petri Hakkarainen Helsingin Sanomissa 5.7.2016.

Suomen lähiympäristö oli pääosassa parin viikon takaisissa Kultaranta-keskusteluissa. Ruotsi-yhteistyöstä ja Itämeren alueen turvallisuudesta oli ehdottomasti tarpeenkin puhua. Vähemmälle huomiolle jäi presidentti Sauli Niinistön avauspuheessaan esittämä toive kuulla ajatuksia kansainvälisen oikeuden ja sopimusjärjestelmän tilasta. Vaikka yhteys myös lähialueillemme on suora, tähän täkyyn ei Naantalissa tartuttu.

Aiemmin keväällä geneveläisessä seminaaripöydässä vieressäni istunut asiantuntija kuvasi aiheesta vallitsevaa venäläistä ajattelua ykskantaan näin: kansainvälinen oikeus on pieniä valtioita varten, suurvallat tekevät mitä haluavat.

Vaikka viesti on kylmäävä, asiayhteydestään irrotettuna sen ensimmäinen puolikas on helppo allekirjoittaa. Juuri pienten maiden on syytä olla erityisen kiinnostuneita sääntöihin perustuvan maailmanjärjestyksen vaalimisesta.

Tämän järjestyksen tulevaisuudesta on viime kädessä kyse myös Britannian EU-kansanäänestyksen käynnistämässä myllerryksessä. Brexitin vaikutukset eivät suinkaan ole ohi sillä hetkellä, kun suomalaisen piensijoittajan osakesalkku on taas tasapainossa. Seuraukset koko läntiselle yhteisölle ovat arvaamattomia.

Eripurainen unioni on turvallisuuspoliittisesti huono uutinen jokaiselle jäsenmaalle. Rivit on saatava pikaisesti suoriksi, vaikka yksi onkin joukosta poissa. Sisäisen yhtenäisyyden ohella panoksena on EU:n rooli maailmassa – ja sen myötä myös Suomen oma vaikutusvalta sisämarkkinoiden ja Schengen-alueen ulkopuolella.

Euroopan unionin tulevaa ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa linjaavan strategian julkaisu jäi viime viikolla pahimman brexit-kaaoksen varjoon. Vielä vahvemmin kuin kotimainen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selontekomme, unionin uunituore globaalistrategia korostaa sitä, että kansainväliseen oikeuteen pohjautuva monenkeskinen järjestys on ainoa rauhan ja turvallisuuden tae.

Euroopan elintärkeät intressit ovat uhattuina ilman globaaleja normeja ja välineitä niiden puolustamiseksi. Uhka ei ole teoreettinen, sillä järjestystä horjutetaan parhaillaan monelta suunnalta. On valtiollista etupiiripolitiikkaa ja ei-valtiollista terrorismia.

Haasteiden edessä on pysyttävä lujana. Sääntöjen rikkominen ei saa johtaa niistä luopumiseen. Tilalle mahdollisesti saatavat uudet normit tuskin olisivat nykyisiä parempia.

Sääntöjen puolustamisessa tarkoitus voi sen sijaan pyhittää keinot. EU:n globaalistrategia tekee kiinnostavan pesäeron järjestyksen ja järjestelmän välille. Jotta säännöistä, periaatteista ja normeista koostuva maailmanjärjestys voidaan turvata, on oltava valmis muokkaamaan sitä ylläpitävistä instituutioista koostuvaa järjestelmää.

Olemassa olevien kansainvälisten instituutioiden uudistaminen lennossa – periaatteista ja sitoumuksista luopumatta – on toki kaikkea muuta kuin yksinkertaista. Pintapuolinenkin vilkaisu historiaan auttaa kuitenkin ymmärtämään, että järjestyksen pelastamiseen kannattaa uhrata kaikki käytettävissä olevat voimavarat. Vaihtoehdoilla on ollut kova hinta.

Kokonaan uuden järjestelmän luominen on tavannut onnistua vain, kun on jouduttu aloittamaan katastrofaalisen konfliktin jälkeisestä nollapisteestä. Ei olisi westfalenilaista valtiokäsitystä ilman 30-vuotista sotaa, ei Wienin kongressia ilman Napoleonin sotia, eikä Kansainliittoa tai Yhdistyneitä kansakuntia ilman viime vuosisadan maailmansotia. Tie uuteen helvettiin avautui edeltävän järjestyksen romahdettua.

YK-reformin ja paremman globaalihallinnan ajaminen ei ole pelkkää poutasään maailmanparannusta. Maailma paranee siinä sivussa, mutta ennen muuta kyse on terveen itsekkäästä turvallisuuspolitiikasta. Kansainvälinen oikeus ei ole pelkkä uskon asia. Sen puolustaminen vaatii jatkuvia investointeja.

Suomen omien etujen kannalta ratkaisevan tärkeää maailmanjärjestystä muovataan maailmalla päivittäin. Arkista työtä tehdään kansainvälisissä järjestöissä ja kahdenvälisesti, olemmepa läsnä tai emme. Aktiivinen osallistuminen lienee viisaampaa. Ja osana yhteen hiileen puhaltavaa puolen miljardin ihmisen unionia valtaa on varmasti enemmän kuin yksinäisellä viisimiljoonaisella kansakunnalla.

Petri Hakkarainen

Kirjoittaja on lähetystöneuvos ja ulkoministeriön lähettämä diplomaattinen neuvonantaja Geneven turvallisuuspoliittisessa keskuksessa (GCSP).

Takaisin ylös